|
Ahvenposti osakaskunnille ja kalastusalueille 1/2009
Tämä on Kalatalouden Keskusliiton ja sen
jäsenjärjestöjen sähköpostin avulla
osakaskunnille ja kalastusalueille levitettävä uutiskirje.
Keskusliitto kokoaa kirjeeseen ajankohtaista tiedotettavaa
valtakunnan tason asioista. Maakunnalliset järjestöt
täydentävät viestiä osaltaan paikallisuutisilla.
Palautetta ja toivomuksia uutiskirjeeseen liittyen vastaanotetaan
osoitteessa kalastus@ahven.net.
Kalastuslain uudistustyö meneillään
Maa- ja metsätalousministeriö asetti vuoden 2008 lopulla
työryhmän ja sille neljä jaostoa valmistelemaan
kalastuslain kokonaisuudistusta. Työryhmä ja jaostot ovat
aloittaneet toimintansa vuoden 2009 alussa. Kevään aikana
valmistelut etenevät pääosin siten, että
perehdytään asiaan liittyviin lausuntoihin, kuullaan
asiantuntijoita ja tehdään selvityksiä. Syksyllä
2009 on tarkoitus valmistella muutosesityksiä ja joulukuussa
2009 annetaan välimietintö, joka lähtee lausunnolle.
Kalastuslain kokonaisuudistukseen liittyvät asettamisasiakirja,
työryhmän ja jaostojen kokoonpanot, asiasta annetut
lausunnot sekä valmisteluelinten kokousten pöytäkirjat
löytyvät valtioneuvoston hankerekisteristä osoitteesta:
http://www.hare.vn.fi/mAsiakirjojenSelailu.asp?h_iID=14258&tVNo=4&sTyp=Selaus
Kalatalouden edistämiseen 5,6 miljoonaa euroa
Maa- ja metsätalousministeriö on päättänyt
vuoden 2009 kalatalouden edistämismäärärahojen
jaosta. Kysymyksessä ovat kalastuksenhoitomaksusta eli ns.
kalastuskortista kertyneet varat. Valtion vuoden 2009 talousarviossa
kalatalouden edistämiseen on osoitettu 5 666 000 euroa.
Määräraha on käytettävä vesialueen
omistajille kalastusoikeuden käytöstä maksettaviin
korvauksiin sekä kalastusaluetoiminnasta ja kalastusalan
järjestöjen toiminnasta, kalatalouden
edistämishankkeista ja valtiolle maksun kannosta sekä
kalastuksenhoitomaksurekisterin pidosta aiheutuvien menojen maksamiseen.
Lisätietoja:
http://www.vn.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=255304
Ennätyskalarekisteriin 13 uutta Suomen ennätystä
Suomesta pyydettyjen ja ennätyskalalautakunnalle viimeisen
vuoden aikana ilmoitettujen 13 ennätyskokoisen kalalajin
joukossa on kuusi uutta lajia: allikkosalakka, sardelli, silokampela,
toutain, vaskikala ja vimpa.
Uusia ennätyskaloja ovat hopearuutana 3,04 kg, kirjolohi 9,66
kg, kuha 13,74 kg, miekkasärki 0,905 kg, silokampela 0,465 kg,
sorva 1,24 kg, toutain 6,36 kg, täpläsilli 1,1 kg ja vimpa
0,437 kg sekä pienistä, alle sata grammaa painavista
lajeista allikkosalakka 7,5 cm, piikkisimppu 13,4 cm, sardelli 13,0
cm ja vaskikala 14,5 cm.
Kalojen 2000-luvun SE-listalla on 67 kalalajia, yksi nahkiaislaji ja
neljä rapulajia. Ennätyskalojen ilmoituslomakkeita ja
ohjeita löytyy internetistä mm. osoitteesta: www.ahven.net.
Lisätietoja:
2000-luvun
SE-kalat ja ravut
Ota kantaa vesienhoitoon!
Miten Suomen vesien tilaa tulisi parantaa? Kokonaiskuva asiasta
saadaan, kun Manner-Suomen viidelle vesienhoitoalueelle laaditaan
vesienhoitosuunnitelmat. Ahvenanmaa saa oman vesienhoitosuunnitelman.
Valtioneuvosto hyväksyy nämä maamme ensimmäiset
vesienhoitosuunnitelmat vuoden 2009 lopulla.
Vesienhoitosuunnitelmissa kerrotaan muun muassa vesiin kohdistuvasta
kuormituksesta, vesien nykytilasta, vesien tilaa koskevista
tavoitteista sekä vesien tilan parantamiseksi tarvittavista
toimenpiteistä. Tavoitteena on, että vesien tila ei
heikkene, ja että se on vähintään hyvä
vuonna 2015.
Vesienhoidon toimenpideohjelmaehdotukset ovat
vesienhoitosuunnitelmien keskeisiä asiakirjoja. Ne on tehty
sellaisille vesille, jotka eivät ole hyvässä tilassa
tai joiden hyvä tila on uhattuna. Nyt voit vaikuttaa
suunnitelmien ja toimenpideohjelmien sisältöön.
Hoitosuunnitelmien kuulemisaika on 31.10.2008 30.4.2009.
Suunnitelmat ja toimenpideohjelmat löydät
ympäristöhallinnon kotisivuilta www.ymparisto.fi.
Suositustilikartta kalastusalueille
Maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta toimineen
kalastusalueiden taloushallintohankkeen ohjausryhmän on saanut
valmiiksi kalastusalueita varten suositustilikartan. Tilikartta
sekä infoa tilikartan rakentamisesta löytyy riista- ja
kalatalouden tutkimuslaitoksen internet-sivuilta täältä.
Suomen Kalastuslehti netissä
Suomen Kalastuslehti on nyt myös netissä. Lehden
nettisivulta osoitteesta http://www.ahven.net/suomi/kalastuslehti/skl.php
löytyy viimeisimmän numeron sisällön ja muutaman
malliaukeaman lisäksi lehden tilaus- ja yhteystiedot sekä mediakortti. |